Kokkolan Hermes vahvistaa keskushyökkääjäosastoa, kun seuran oma kasvatti palaa takaisin Kokkolaan.

Tuukka Lundell lähti kaudeksi 2013-2014 Juniori Hermeksen joukkueiden kautta S-Kiekon C- nuoriin pelaamaan C:n SM-sarjaa. Seinäjoella vierähtikin myös toinen vuosi seuran B-nuorten joukkueessa. Kaudeksi 2015-2016 Lundell muutti Vaasaan ja liittyi Sportin B- nuoriin, josta ura vei neljäksi perättäiseksi kaudeksi Sportin A:n SM-liigajoukkueeseen.

Parhaimpana saavutuksena Lundell voitti kaudella 2018-2019 A:n SM-Liigan pronssimitalin yhdessä Hermes-kasvatti Eetu Mäen kanssa. Nyt paluumuuton myötä Lundell aloittaa ensimmäisen kauden miesten peleissä kotikaupungissa ja kasvattajaseurassa Hermeksessä.

Hermeksen ja Lundellin välinen sopimus on mallia 1+1+1, joka pitää hänet Hermeksessä lähtökohtaisesti kevääseen 2023 saakka.

Tuukka Lundell odottaa mahdollisuutta innolla:

” Loistava fiilis palata Hermekseen seitsemän vuoden tauon jälkeen. Hermeksen kasvattina olen pienestä pitäen haaveillut pelata kotikaupungin edustusjoukkueessa, joten miesten peleihin siirtyminen ei voisi tapahtua paremmassa paikassa”

”Tavoitteena on ensi kaudella vakiinnuttaa paikka kokoonpanossa ja sitä kautta auttaa joukkuetta voittamaan otteluita”

”Tällä hetkellä tavoitteet ovat nykyhetkessä ja Hermeksessä, mutta tulevaisuudessa tavoitteena on olla liigatason pelaaja”

Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen:

”Tuukka Lundell on kilpailija vahvalla luonteella. Tulee olemaan yksi osa Hermeksen vahvaa keskikaistaa. Emme halua lokeroida häntä ennakolta tiettyyn rooliin, sillä hän on osoittanut urallaan, että vahvuutena on monipuolisuus, kun kauden aikana joukkueessa pelataan eri rooleissa. Lähtökohtaisesti kolmen vuoden sopimus antaa mahdollisuuden kehittyä isoonkin rooliin Mestiksessä”