Uutiset

TIEDOTE: OSKARI UOMALA JATKAA – JUHA RAUTIAINEN JA TEEMU MÄÄTTÄ UUSINA

31.7.2020

Uomala jatkaa vuoden sopimuksella, Rautiaisen ja Määtän sopimukset mallia 1+1.

Hermeksessä kaksi kautta pelannut Oskari Uomala, 22, jatkaa Hermeksessä myös kolmannen kauden. Uomala oli viime kaudella varsinkin Ari-Pekka Pajuluoman luotsaaman ajan yksi joukkueen tärkeimpiä palasia, kun joukke taisteli vaikean talven jälkeen paikan pudotuspeleihin. Uomala pelasi kevään piste per peli tahdilla ja tekikin lopulta 13 maalia Hermekselle, joilla hän oli sisäisen maalipörssin nelonen.

Espoon kasvatti on pelannut Mestistä Espoo Unitedin ja Hermeksen paidassa yhteensä 177 peliä tehoin 34+46.

Päävalmentaja Jere Härkälä on iloinen Uomalan jatkosta:

”Uomalan myötä saamme joukkueeseen jatkuvuutta ja kokemusta sarjasta. Oskari pystyy tekemään nähtyä enemmän tehopisteitä. On myös erittäin luotettava joukkuepelaaja ja olikin viime kaudella yksi tärkeimpiä yksittäisiä pelaajia loppukaudesta. Hän tulee olemaan isossa roolissa meillä ensi kauden hyökkäyksessä”

Uusi hyökkääjä tuttavuus saapuu Kokkolaa Porista. Juha Rautiainen, 21, siirtyy Ässistä Hermekseen 1+1 mallisella sopimuksella. Rautiainen on kuulunut kolmen kauden ajan Ässien U20 joukkueen kantaviin voimiin. Rautiainen on pelannut U20 SM- sarjassa 141 ottelua tehoin 26+51. 

Pelaaja on tuttu päävalmentaja Jere Härkälälle:

”Rautiainen tuo joukkueeseen laajuutta ja tasaisuutta. Hän pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä. Juha on tehnyt nuorten sarjoissa kohtalaisesti myös pisteitä ja pystyy niitä varmasti tekemään myös täällä. Vahvuutena hänellä ehdottomasti hyvä pelin ymmärrys ja niin sanotusti ”Pelipää”.

Hermeksen edustusjoukkueen maalivahtikolmikkona on tulevalla kaudella Vilho Heikkinen, Joel Blomqvist ja Teemu Määttä. Teemu Määttä siirtyy Hermekseen Oulun 2- divisioonan KISE:n riveistä, johon hän siirtyi kesksen viime kauden Vaasan Sportin A- nuorten joukkueesta. Määttä on Kärppä- kasvatti ja tuttu mies maalivahtivalmentaja Aleksi Hillille. Määttä tulee pelaamaan lähtökohtaisesti A- nuorten Mestis joukkueessa ensimmäisen vuoden ja tarvittaessa on edustuksen käytössä. Mikäli optio seuraavallle vuodelle käytetään, on seura ja Määttä onnistuneet projektisssa ja kaudella 2021-2022 Määttä on toinen miesten mestiksessä pelaavista maalivahdeista.

Aleksi Hilli:

”Olen seurannut Teemun kehitystä C- junnuista asti ja viime vuosina se on ollut vastoinkäymisiä, mutta tiedän hänen potentiaalinsa ja sitä ei ole ulosmitattu vielä. Tiedän teemun auttavan Kokkolalaista jääkiekkoa ja viihdyttävän katsojia hänen omalla tavallansa”

Kiekkokausi lähestyy ja nyt on aika varmistaa pelipaikka katsomoon koko kaudeksi –> Kausikortit myynnissä: https://www.ticketmaster.fi/event/284155?brand=fi_lipputoimisto

Laadukkaat ja hienot fanituotteet tilaukseen –> http://www.seuratuotteet.com/hermes/

Syksyn harjoitusottelut kalenteriin–> http://www.hermes.testbox.fi/ottelut