Uutiset

TIEDOTE: LIMMA JA TORNBERG JATKAA HERMEKSESSÄ!

30.4.2019

Jatkosopimuksia tehty

Ylivieskalaislähtöinen hyökkääjä Henri Limma (22) aloittaa kolmannen kautensa Hermeksen edustusjoukkueessa. Viime kaudella voimahyökkääjä loi neljässäkymmenessä pelatussa ottelussa tehot 3+6=9

Hermes päätti käyttää Tornbergin sopimuksessa olevan option ensi kaudelle. Viime kaudella Kalajoen JHT:sta Hermekseen saapunut puolustaja Reko Tornberg (24) aloittaa toisen kautensa Kokkolassa. Tornbergin viime kausi oli harmillisen rikkonainen loukkaantumisen takia. Oikealta laukova puolustaja pelasi Hermeksessä yhteensä 19 ottelua tehoin 2+4=6 ja +/- tilastojen ollessa +11.

Päävalmentaja Janne Tuunanen:

– Hyvä, että saatiin kummatkin pelaajat jatkamaan seurassa. Tornbergilla oli hyvä alkukausi, jonka katkaisi harmillinen alaraajavamma. Pystyi kuitenkin pelaamaan vielä loppukaudesta, joten tulevan kauden aloittaminen tulee olemaan helpompaa. Reko on Mestikseen monipuolinen puolustaja, joka pystyy pelaamaan tilanteessa kuin tilanteessa, mukaan lukien erikoistilanteet.

– Limma pelasi ensimmäisen kokonaisen kauden Mestiksessä ja lunasti paikan vakiokokoonpanossa kovalla työnteolla sekä joukkueelle pelaamisella. Henri on tärkeä osa joukkuetta omalla fyysillä pelaamisella, joskin hänessä on edelleen potentiaalia myös käyttämättä kiekollisessa pelaamisessa.

Sopimustilanne 30.4.2019:

Puolustajat:
Nico Joki
Reko Tornberg

Hyökkääjät
Oskari Uomala
Jesper Ahlgren
Heikki Harju
Jerry Sammalisto
Henri Limma