Uutiset

SOPIMUSUUTISIA: BLOMBERG JATKAA, TORNBERG UUTENA HERMEKSEEN!

18.5.2018

Kokkolan Hermes vahvistaa puolustusosastoa kun Niki Blomberg jatkaa ja JHT:sta Hermekseen siirtyy Reko Tornberg

Niki Blomberg, 22, aloittaa toisen kautensa Hermeksessä kun seura käytti puolustajan sopimuksessa olleen optiovuoden. Blomberg siirtyi viime kaudeksi Hermekseen KooKoo:sta ja olikin koko kauden ajan Hermeksen puolustajien tehotilaston kärkimies, sillä kukaan muu puolustaja ei päässyt lähellekkään Blombergin +10 saldoa. Tasaisen varman kauden pelannut puolustaja merkkautti itselleen myös tehoja kun 39 pelissä kertyi 4+7 pistettä. Karsintapeleissä Blomberg jatkoi samalla tahdilla, sillä tehopörssin kärkipaikka irtosi myös silloin lukemalla +6 ja 0+2.

Blomberg jatkaa pelejä mielellään Kokkolassa.

-Erittäin hyvät fiilikset kun saa jatkaa Hermeksessä. Valtava into on päästä nostamaan Hermes sinne minne se kuuluu, eli takaisin sarjan kärkijoukkueeksi. Omiin tavoitteisiin kuuluu ensi kaudella saada tasaisuutta vielä lisää ja tuoda osaamista joukkueelle puolustuspäähän ja sitä kautta auttaa joukkuetta voittamaan.

-Kokkolassa on loistavat puitteet kehittyä pelaajana ja mennä eteenpäin jääkiekkoilijana. Oli helppo valinta jatkaa tutussa ympäristössä.

Kärpät kasvatti Reko Tornberg, 23, siirtyy Hermekseen Suomi-sarjan mestarina sillä edellinen kausi kului JHT:n paidassa Kalajoella. Rightin puolen puolustaja pelasi erinomaisen kauden isossa roolissa ja on nyt valmis ottamaan seuraavan askeleen Mestikseen. Mestis ei ole uusi juttu Tornbergille sillä toissa kaudella varusmiespalvelusta suorittaessaan hän pelasi Kajaanin Hokin paidassa 32 ottelua. Viime kaudella Tornberg teki 38 runkosarjan pelissä tehot 6+17 ja Play-offissa viidessä pelissä 1+2 sekä Peliittoja vastaan Mestis-karsinnassa 0+2 neljässä pelissä.

Tornberg on innoissaan uudesta mahdollisuudesta.

-Hyvät fiilikset kaikinpuolin. Mukava päästä pelaamaan Mestistä ja innolla odotankin tulevaa kautta uuden joukkueen kanssa. Ensi kaudella oma tavoite on kehittyä jokaisella osa-alueella ja auttaa joukkuetta voittamaan mahdollisimman paljon pelejä. Tulevaisuuden tavoite on päästä pelaamaan vieläkin korkeammalle sarjatasolle ja sen eteen pitää tehdä paljon töitä arjessa.

Blombergin ja Tornbergin sopimusten jälkeen Hermeksellä on pelaajasopimuksia 16 kappaletta.

Sopimuspelaajat 2018-2019:

MV: Samuel Jukuri

P: Samuel Sikstus, Sebastian Moberg, Eddie Ahlmark, Aleksi Pöytäsaari, Nico Joki, Niki Blomberg, Reko Tornberg

H: Sampo Paulaharju, Henri Limma, Jesse Huhtala, Jesper Ahlgren, Jussi Nättinen, Kristian Kangas, Oskari Uomala, Miika Tiihonen