Uutiset

REVANSSIN PAIKKA – PELIITAT KOKKOLAAN

17.11.2017

Kokkolan Hermes kohtaa illan ottelussa Heinolan Peliitat. Ottelu alkaa kello 18:30!

Hermeksellä on revanssin paikka sillä kauden ensimmäisessä kotiottelussa vastassa oli juuri Peliitat. Hermes johti ottelua vielä 10 minuuttia ennnen ottelun päätöstä, mutta heinolalaiset tulivat vielä pikamaaleilla tasoihin ja lopulta ohi. Ottelun viimeinen erä oli melkoista ilotulitusta, sillä erä päättyi 2-4 vierasjoukkueelle ja koko peli 4-5.

Paljon on tapahtunut tuon pelin jälkeen molemmissa joukkueissa ja nyt lähtötilanne iltaan on se että Hermes janoaa revanssia ja kuittausta alkukauden romahdukseen, kun taas Peliitat haluaa varmasti palata voittojen tielle kahden hävityn ottelun jälkeen. Molempien joukkueiden viimeisin voitto on irronnut sarjakärki KeuPa HT:sta.

Hermeksen pörssikärkenä illan otteluun lähtee hyökkääjä Samu Markkula tehoin 3+8=11 ja Peliitoilta Severi Lahtinen 6+14=20.

Seuraa heitä!

Niki Blomberg, Hermes

– KooKoon A- nuorista Kokkolaan siirtynyt Blomberg on kuin varkain ottanut paikan Hermeksen pelaavasta kuusikosta. Kun asiaa tarkastelee tiukemmin ei tarvitse ihmetellä. Jo pelkät tilastot tukevat mielikuvaa, mutta kun katsoo nuoren miehen pelaamista tulee mieleen että kyseessä on monta kautta sarjaa pelannut peluri, vaikka todellisuudessa on menossa tulokaskausi.

Ville Ahlgren, Hermes

– Mitä on tapahtunut? Ahlgren oli laittanut luistimet jalkaan sarjakärki KeuPaa vastaan ja oli ylivoimaisesti kentän liukkain kaveri. Siis ylivoimaisesti! Myös kiekko pysyi hyvin mukana vauhdissa. Vielä kun saadaan napsu lisää ratkaisuhalukkuutta aiheuttaa tämä pelaaja päänvaivaa vastustajalle tulevaisuudessa.

Hermes – Peliitat K- Rauta Dream Builder Areenalla perjantaina 17.11. kello 18:30. Ovet avataan kello 17:30. Tervetuloa kannustamaan Hermestä!