Uutiset

JUUSO RÄMÖ HERMEKSEEN

15.5.2017

Kokkolan Hermes ja Juuso Rämö ovat solmineet 1+1-vuotisen sopimuksen. Rämö pelasi viime kauden pääosin Mestiksen LeKissä.

Juuso Rämö, 23, pelasi viime kaudella 34 ottelua LeKin riveissä ja 13 ottelua KeuPan paidassa. Varsinkin kauden loppupuoli oli LeKissä tehojen valossa hyvä, sillä suurin osa henkilökohtaisista pisteistä tuli kauden loppupuolella. Rämö on edustanut urallaa myös kasvattiseura Tapparaa sekä Ilvestä, jossa kolmen kauden aikana pelejä kertyi A-nuorissa ja liigassa.

Laita- ja keskushyökkääjänä viihtyvä Rämö on pelannut kolmen Ilves-kauden aikana liigassa 8 ottelua tehoin 1+1, jonka jälkeen hän siirtyi viime kaudeksi LeKin riveihin. Nyt pelit jatkuvat Mestiksessä Hermeksen riveissä. Kokemusta Mestiksestä Rämöllä on yhteensä 96 ottelua tehoin 17+15.

Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen:

– Juuso Rämö hakee uutta alkua uralleen Kokkolasta. Kolmen kauden aikana hän pääsi mukaan Ilveksen liigajoukkueeseen, mutta paikkaa Juuso ei tässä vaiheessa pystynyt vakiinnuttamaan.

– Hermes saa hyvän ja monipuolisen hyökkääjän Kokkolaan auttamaan joukkuetta kohti tavoitteita.