Uutiset

JOONAS SAMMALMAA HERMEKSEEN

15.9.2017

Joonas Sammalmaa tekee paluun Hermekseen kymmenen vuoden tauon jälkeen!

Viimeksi kaudella 2007-2008 Hermeksen nuorissa pelannut laitahyökkääjä palaa kotikaupunkiinsa ja kasvattajaseuraan, mutta nyt edustusjoukkueeseen ja Mestikseen. Sopimus on loppukauden mittainen.

Joonas Sammalmaa on pelannut uransa aikana Liigassa 24 peliä (2+3) ja Mestiksessä 179 peliä (61+76). Paras kausi Mestiksessä oli 2015-2016 kun Mikkelin Jukureissa rightin laituri voitti sarjan mestaruuden ja henkilökohtaiset tehot olivat 46 pelissä 18+27=45. Sammalmaa oli kyseisellä kaudella koko sarjan pistepörssin kuudes. Viime kausi meni Ruotsin 1-divisioonassa Hudiksvalls HC:n riveissä, missä hän pelasi 37 ottelua tehoin 14+24.

Hyökkääjä liittyi joukkueeseen tämän päivän aamuharjoituksessa.

Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen:

– Kaksi edellistä kautta olemme keskustelleet siirrosta ja paluusta Kokkolaan ja nyt onnistuttiin. Joonaksella on vielä kovat tavoitteet urheilijanuralla ja yhdessä nähtiin tässä iso mahdollisuus.

– Joonaksella on arvokasta kokemusta Mestiksestä ja varsinkin Mestiksen pudotuspeleistä, joissa olemme kaksi kautta tippuneet ensimmäisellä kierroksella.

– Sopimus mahdollistaa pelaajan siirtymisen kesken kauden, mikäli niin hyvä urheilullinen mahdollisuus tulee. Mestiksessä seura on kuitenkin loppukauden Hermes.

Tänään Kajaanin Hokkia vastaan on kokoonpanossa myös viime kaudelta tuttu Kristian Kangas ja jo eilen julkaistu puolustaja Taneli Ronkainen. Molemmat ovat yhteistyöseura Oulun Kärppien pelaajia.