Uutiset

JOKIPOJAT – KOLMAS KERTA

7.12.2018

HERMES – Jokipojat 8 – 1 (1-0, 2-1, 5-0)

Pitkästä aikaa kotihallissa ja paljonhan tähän aikamatkaan on tapahtunut.

Niistä Teillä on niin paljon dataa, ettei mennä sen syvällisemmin tälläkään kertaa historiaan, vaan otetaan illan vieras vastaan. Jokipojat, Joensuu. Kaukana, tiettömän tien päässä pelaava joukkue on varsin pitkään ollut kova, mutta rehti vastus. Tällä hetkellä vieraat pisteen meitä edellä, mutta kolme peliä enemmän pelanneena, liekö jo kesällä aloittaneet kauden vai pleikkarilla kotitehtävänsä suorittaneet. No joka tapauksessa kun pikkuhiljaa joulutaukoa kohti mennään, on Hermes hyvissä asemissa ihan kotietuakin ajatellen. Sen verran tiukka sarja tänäkin vuonna tosin on, että kovin montaa iltaa ei voi tuutia, sillä joululahjaksi ei kotietua näissä kekkereissä vielä saa.

Ykkönen tänään oikeassa muodossa NättinenMarkkulaKangas. Pakkeina BlombergSikstus. Vahtivuorossa Jukuri. Ensin avauskiekko jäähän otteluisäntä Best Hallin edustajan toimesta ja sitten päästiin vauhtiin. Vähän pehmeästi pelattu vaaraton tilanne omissa johti heti alkuun siihen, että Jukuri saatiin hereille. Nopeasti kuitenkin otettiin ohjat käsiin. Kolmisen minuuttia menty kun päästiin ylivoimalle vieraiden huonon laskupään takia. Ensimmäinen minuutti rakennettiin ja saatiin yksi laukaus, tosin hyvä sellainen, joka ei vaan kimmonnut tyrkylle. Toisen minuutin aikana saatiin maskivedon jälkeen kiekko hetkeksi hukkaan Haloselta, joka tosin varsin nopeasti löysi sen, vilkuiltuaan ensin hetken selän takana rymyävää kotiyleisöä. Täysilukuisena vieraille pari paikkaa ja sitten Nättinen läpiajoon. Tämän vieraiden molari selvitti. Nyt oli muuten ilmeisesti saatu pohkeet lämpimäksi, nimittäin vauhti kasvoi ja peli meni päästä päähän jo ihan Mestistahtiin. Heti mainosten jälkeen Markkulan terrierimäinen karvaus loi maalipaikan, Tätä ei vielä hyödynnetty, mutta eipä siinä kauaa mennyt kun verkko heilui. Nyt oli hyvää maskipelaamista ja laukaus kun menee maalia kohti, se voi mennä. Kellossa 11.06, maalintekijänä Sikstus. Syöttömerkintä Tiihoselle. 1-0. Ja heti maalin jälkeen omiin paha tilanne. Tästä vain hetki ja Jukuri venytti jo illan ensimmäisen paraatipelastuksen, nyt tullaan kyllä vähän avoimista ovista. Sitten pelasivat vuorostaan valkopaidat kiekon ensin melkein omiin ja tarjosivat vielä hyvän vetopaikan. Reilu 4 minuuttia erää pelaamatta, kun Markkula taikoi kiekon maalin takaa Nättiselle, mutta nyt oli Halonen aivan vahingossa kiekon tiellä. Hermes lisäsi kaasua ja rummut alkoivat hakata tahtia seuraavaa maalia varten. Sitä ei ensimmäiseen erään tehty, eli maalin johdossa lähdettiin makkaratauolle.

Valkopaidat tulivat hyvällä jalalla toiseen erään ja ensimmäinen kaksiminuuttinen pelattiin käytännössä meripäädyssä. Ei kai Nisse ole pihvejä äijille paistanut jo ekalla tauolla. Ei sentään, sillä ensimmäisen kerran kun toiseen päähän päästiin, tuuletettiin Limman 2-0 osumaa. Aika 23.23, syöttöpiste Huhtalalle. Ja heti perään pelattiin illan toista ylivoimaa. Kauan odotettiin, mutta saatiin rulla sentään viimeisille sekunneille pyörimään. Napalaukauksen myötä joukkueet täysilukuisia muutaman sekunnin. Tästä jatkettiin alivoimalla, kun Tiihonen istahti kampituskakkoselle. Tätä kesti tasan 30 sekuntia, jonka jälkeen boksiin ohjattiin myös väkivaltainen Sikstus. Tässäpä Jokipoikien paikka nyt sitten olisi. Hermes alivoima oli kuitenkin todella hyvä ja toisaalta vieraiden ylivoima oli kyllä etenkin viiskolmosessa jotenkin täysin vailla ideaa, eihän siellä voi seisoskella paikallaan ja heitellä lättyjä. Kun päästiin täysilukuiseksi saatiin puolivahingossa paikka, jonka Halonen selvitti hyvällä refleksitorjunnalla. Hetki tästä, ajassa 29.53 vieraille 2-1 osuma, epäonnisesti Hermesmailan kautta. Seuraava vaihto ja pakin laukauksen itselleen blokannut Ahlgren polkaisi karkuun siihen malliin, että vieraiden takakarvaus jäi keskialueen matkalla viivavälin jälkeen. Ja kun vielä veivikin onnistui, kirjattiin tilanne ajassa 30.39 numeroin 3-1. Todella hyvä kuitti. Illan kolmas ylivoima alkoi ajassa 36.31. Tähän kaappi, niin sanoisin, että alkaa riittää. No sitä ei tullut ja viimeinenkin minuutti pelattiin pois. Tauolle siis kahden maalin johdossa. Vieraiden tekeminen oli hiukan aseettoman oloista, mutta äkkiäkös nämä kääntyy.

Kolmatta erää pelattiin vain 44 sekuntia, kun jo korjattiin tulostaulua numeroihin 4-1. Nyt pelattiin Markkulan ja Nättisen toimesta Kankaalle tyhjä maali, eikä se noista erehdy. Vähän meni varmaan jo vierailla tunteisiin ja heti perään pikku painista Hermes ylivoimalle, joka rakentui yhden kampitusjäähyn ja yhden salomonin kautta. Lyhyt pyörittely jonka päätteeksi Kankaan ja Markkulan toimesta kiekko kohti Nättistä, joka tälläsi etukulmaan. Aika 42.37 ja tilanne 5-1. Nyt näkyi tilanne jo kieltämättä vähän valkopaitojen tekemisessäkin, eikä se tietysti helppoa ole syttyä 953 katsojan edessä, kun taululla näkyy että kauas oli turha matka. Mainoksille mentäessä istuutui molempiin jäähyaitioihin yksi pelaaja, Markkula kampituksesta ja Halonen estämisestä (Tiala kärsi – latojan huomio). Tasavajaalla siis mentiin. Tämän aikana ei maaleja tehty, mutta sitten osui. Ensin Jukurilta aivan loistava torjunta, sitten peli toiseen päätyyn ja Kangas kirjaa ajassa 51.14 numeroiksi 6-1. Syöttäjinä yllättäen Markkula ja Nättinen. Tätä kolmikkoa hehkutin kauden alussa vaikka ensimmäisten pelien jälkeen epäilivät muutkin kuin se epäilevä Tuomas. Mutta ei siinä mitään, mennään käymään kahvilla ja jutellaan kenties vaikka säästä, ties vaikka se osuu. Seitsemän ja puoli jäljellä, kun Tiihonen istahti kampituksesta ja Hermes pääsi viemään peliä alivoimalla. Ja millä tavalla tämä tapahtui. Punapaidat karkasivat kaksykköseen, kun perään nuorella innolla luisteleva Loponen huusi että jätä jätä. Ja mitä sitten tapahtui? No lapa pystyssä paikalle tuleva ristikkopakki lämmäsi mehupullon ilmaan ja se on kuulkaas aina hieno juttu. Aika 53.38, syöttäjät Paulaharju ja Koskenkorva, tilanne siis alivoimalla 7-1. Tasaviisikoin Jokipojat hiukan vielä tsemppasi ja maaliedustalla pitivät vihellyksen jälkeen todella pitkään meidän ukkoa päästä kiinni. Tästä tilanteesta tuomari kävi keskustelemassa Hermeksen vaihtopenkillä, merkillistä mutta ei anneta sen härnätä. Illan viimeinen kolmonen pöytään ja silti vauhtia pidettiin yllä. Valkopaidan yksilösurffauksen pysäytti hyvällä taklauksella Limma. Ja hetken päästä tehtiin muuten vielä ylivoimamaalikin, kun kiekko liiteli ensin katsomoon. Tätä ylivoimaa pelattiin 8 sekuntia, ennenkuin Kangas tekaisi illan kolmannen maalinsa ajassa 59.12. Tilanne 8-1. Syöttäjinä, no joo, arvatkaa. Oikein, Markkula ja Nättinen. Kello nollaan ja palkintojen kautta kättelyyn.

Olihan peli. Ykkösketju aivan maagisessa vireessä, ei muutenkaan heikkoja lenkkejä ja Jukuri. Tuossapa se resepti tänään oli ja ruoka maistui. Kun vielä näyttää, että meitä vastaan tiputaan kyydistä jo ensimmäisten erien lopulla, voidaan tässä ladata kovia odotuksia kevättä kohti. Pelit jatkuvat sillä tavalla, että huomenna lauantaina Hermes käy Iisalmessa ja keskiviikkona 12.12. onkin sitten taas kova kotipeli, kun vastaan tulee LeKi. Silloin voitais se tonni pistää rikki.

7.12.2018/K

Ottelutilastot