Uutiset

HERMES PALAUTTI KOTIEDUN

17.3.2018

Maalivahti Samuel Jukurin nollapeli ja tehostunut hyökkäyspeli tuottivat Hermekselle puhtaan 4-0 voiton.

Peli Tampereella alkoi siitä mihin edellisenä iltana Kokkolassa jäätiin. Hermes hallitsi lähes suvereenisti ja KOOVEE teki hajanaisia hyökkäyksiä. Nyt kuitenkin Hermes onnistui maalinteossa Mikko Virtasen ja Samu Markkulan toimesta. Kotijoukkueen maalissa Niklas Nalli torjui ensimmäisessä erässä 15 kertaa, Hermeksen Samuel Jukurin pitäessä nollan neljällä torjunnalla.

Toinen erä oli Hermekseltä heikompaa pelaamista mutta Jukuri piti maalinsa puhtaana, torjunnat 6-10 kotijoukkue ensin mainittuna. Noihin lukuihin oli osasyynä Hermeksen ottamat kaksi hyökkäyspään jäähyä. Tosin noissa ylivoimissa KOOVEEllä oli vaikeuksia päästä edes hyökkäysalueelle.

Kolmas erä jäi ottelun viimeiseksi kun heti alkuun Joonas Sammalmaa teki kolmannen maalin ja aivan lopussa Aleksi Nikko onnistui maalin edestä ylivoimalla. KOOVEEn tilanteet hyökkäyspäässä olivat vähissä ja kun vielä Antti Hilden istui erässä käytöskympin selästätaklaamisesta oli kotijoukkueen hyökkäyseväät syöty.

Sarja jatkuu ensi keskiviikkona Kokkolassa. Ensimmäisessä karsintapelissä oli paikalla kauden ennätysyleisö, tule paikalle ajoissa! Jääkiekko on parasta paikan päällä.

Ottelutilastot