Uutiset

HERMES HAASTAMAAN TUTOA – ”HUOLELLISUUTTA TEKEMISEEN”

10.10.2017

Hermes Turussa keskiviikkona kello 18.30

Kokkolan Hermeksen pelit jatkuvat keskiviikkona kun Turussa vastaan asettuu TUTO Hockey.

Vierasjoukkue Hermes metsästää edelleen avauspisteitä tämän vuoden sarjassa ja onkin tällä hetkellä ainut joukkue joka ei ole sarjassa pistettäkään ottanut. Viimeisin ottelu sarjakakkonen LeKiä vastaan päättyi numeroihin 2-5 kun vieraat iskivät viimeisen kiekon tyhjään maaliin. Ottelun kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta 2-2. Hermeksen maalinsuulla ottelussa pelasi Leevi Laakso ja maalit iskivät vasta 16- vuotias Wiljami Myllylä ja Taavi Tiala. Molemmille pelaajille maali oli ensimmäinen Hermes- paidassa ja Wiljamille myös Mestiksessä.

Tiistaina Hermeksen harjoituksiin luisteli uusi maalivahti kun vakuuttavasti A-nuorten sarjaa Kärpissä pelannut Vilho Heikkinen saapui Hermekseen. Hermeksen päävalmentaja Antti Karhula on luottavaisin mielin kun uusi viikko alkaa taas. Keskiviikona kohdataan TUTO ja perjantaina kotikaukalossa viime kauden mestari SaPKo. Joukkue on harjoitellut hyvin ja keskittynyt edelleen oman pelin kehittämiseen.

-Se mikä on ollut hyvää pyritään tietenkin ottamaan mukaan ja kehittämään myös niitä osa-alueita jotka eivät ole vielä voittamisen vaadittavalla tasolla. Karvaus- ja riistopelaaminen tuottaa meille maalipaikkoja, eli se on ollut hyvällä tasolla. Isona asiana kehittymisen kannalta on se että pystytään pelaamaan huolellisesti koko pelin ajan. Liian helppoja ja paljon henkilökohtaisia virheitä jotka pitää saada vähemmälle. Hyökkäyspelin kautta pidempiä omia hyökkäyksiä että saadaan sitä oikeaa fiilistä pelaamiseen. Maalintekotilanteissa pitää säilyttää rentous, mutta olla kuitenkin päättäväinen.

Puolustuspeli on ollut Hermekselle vaikeaa kun katsotaan tilastoja, sillä verkko on heilunut 6.25 maalin keskiarvolla per peli. Päävalmentaja ”Upi” Karhula näkee että vaikeudet puolustuspelissä lähtevät hyökkäyspelistä.

-Nimenomaan pyritään olemaan kiekolla paljon huolellisempia, että ei menetetä niitä keskialueella ja että silloin kun on paikka siitä luopua niin sitäkin saa tehdä. Kiekollinen pelaaja on aina vastuussa siitä mihin kiekko päätyy.

Uusi maalivahti Vilho Heikkinen on harjoitellut alkuviikon yhdessä Leevi Laakson ja Samuel Jukurin kanssa. Molemmat maalivahdit ovat aloittaneet kahdessa pelissä ja tällä viikolla nähdään tositoimissa mahdollisesti uusi maalivahti. 

-Haluttiin antaa meidän kaksikolle hiukan aikaa vaikean aloituksen jälkeen. Siksi Vilho saapui tänne. Leevi ja Samppa saavat mahdollisuuden uudelle alulle ja alkuviikon kaksikko onkin harjoitellut todella hyvin, niin kuin koko joukkue.

Keskiviikkona vastassa yksi sarjan ennakkosuosikeista kun TUTO isännöi Hermestä. Edellisillä kausilla Turun vierailut ovatkin olleet värikkäitä ja monesti Hermes- maalivahti onkin loistanut juuri näissä kohtaamisissa. Yllätysmahdollisuus on olemassa kun asiat menevät oikeaan suuntaan.

-Iso tavoite keskiviikolle on tietenkin se että pystytään parantamaan peliä ja että saadaan ehjä kokonaisuus. Uskon että tulos tulee kun saadaan palaset loksahtamaan paikoilleen. Aktiivisia ja rohkeita on tarkoitus olla edelleen, Päävalmentaja Antti Karhula päättää.